Pentu meiltä?

Toiveeni perheille

Minulle on tärkeää, että saan tietoa kasvateistani läpi heidän elämän niin hyvinä kuin huonoina hetkinä. Toivon erityisesti että perheet ovat kiinnosuneita teettämään koirillensa laajat viralliset terveystarkastukset, jotta perhe itse, minä kasvattajana, sekä koko rotu saa lisää tietoa terveydestä.

Etusijalla ovat Oulun seudulla tai täällä pohjoisen suunnalla olevat perheet. Pentueissa saattaa löytyä muutamia harrastuspotentiaalisia pentuja joille toivon aktiivisempaa kotia mahdollisesti myös muualta Suomesta. Harrastukset eivät ole vaatimus pennun hankkimiselle. Kiinnostus virallisiin terveystarkastuksiin on tärkeämpää.

Pennun mukaan tulee

  • Kattava pentuopas
  • Tuttua penturuokaa
  • Turkinhoitovälineet: kampa, harja ja karsta
  • Shampoo ja hoitoaine
  • Muita hoitovälineitä, kuten kynsisakset
  • Tuttuja hajuja sisältävä makuualusta
  • Leluja ja muuta

Lisäksi jokainen pentu testataan virallisesti CDDY-geenitestin osalta, eli tulos tulee näkyville Koiranet-jalostustietojärjestelmään.

Sijoituskoira

Jotta voin pitää koiramäärän kotona meidän elämään sopivana ja silti kasvattaa tavoitteellisesti, kasvatustoimintani on pitkälti sijoituskoirien varassa.

Etsin jokaisen pentueen kohdalla yleensä vähintään yhtä sijoituskotia. Sijoituskoira tarkoittaa, että jos kaikki menee toivotulla tavalla, koiralla tehdään myöhemmin pentue. Perhe maksaa pennun luovutuksen yhteydessä pantin koirasta ja pantti palautuu perheelle jos pentue toteutuu.

Yleensä sijoituspennun kohdalla toivon turkin pitämistä näyttelykunnossa.

Tulevat suunnitelmat pentueille

Suunnitelmat pentueille tarkentuvat narttujen tulevien juoksujen myötä.

Donna kävi keväällä 2026 uusimassa silmä- ja polvitarkastuksen puhtain tuloksin, joten astutusta yritetään syksyn juoksusta elo-lokakuussa. Kumpikaan vanhemmista ei kanna CDDY-geeniä, joten pennut tulevat olemaan puhtaita (N/N) geenin osalta.

Poopille urokseksi on suunniteltu E-pentueeni urosta, Darwinia. Aikataulu ja suunnitelma varmistuu kun Poopi käy terveystarkastuksessa täytettyään 2 vuotta.

Viivi käy uudelleen silmä- ja polvitarkissa täytettyään 3-vuotta. Viivin urosta ei ole vielä päätetty.